sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Laatikot levitetään

Edellisessä postauksessa kerroin, että varaudun laatikkoviljelyyn nyt jo syksyllä. Lavakaulukset odottivat paikoilleen laittamista. Paikka on pohjoisrajalla lähellä orapihlajapensasta. Tänään sain valmiiksi pohjat lavakauluksia varten. Tasoittelin hieman maapohjaa, kaivoin reunalta muutamia tarha-alpin juurakoita ja revin pois muutamia orapihlajan juuriversoja. Laitoin tasoitukseksi vanhoja multapaakkuja (kaikkine juurineen) ja rakensin kolmannelle lavalle pienen kallistuksen.
Pohjalle tuli juuriestekangas. Tästä tämä lähtee, kunhan ehdin viskelemään multaa näihin lavoihin ja rakentelemaan polut lavojen reunoille. En ole ehtinyt lukemaan neuvoja puutarhanetistä. Tämä laatikkoviljely on ihan uutta ideaa; vanhassa suunnitelmassa siitä ei ole halaistua sanaa.
PS: myöhemmin olen viisastunut sen verran, että laatikoiden alle ei laiteta juurieristekangasta. Se estää matojen ja muiden reissuamista maaperästä laatikon multiin ja takaisin. Mieluummin laitetaan vaikkapa sanomalehtiä eristämään parin vuoden ajan ja risuja antamaan ilmavuutta. Tämän remontin olen näille laatikoille tehnyt.

torstai 10. syyskuuta 2015

Syksyinen siirtotyö

Olen pikkuhiljaa katsellut niitä kasveja, joita pitää siirtää parempiin paikkoihin. Onpa niitä monta! Suurin osa siirroista tulee varmaankin tehtäväksi ensi keväänä. Tänä aamuna sain kuitenkin idean, että kyllähän syksylläkin voi joitakin kasveja siirrellä. Näin ne suunnitelmat muuttuvat.
Tänään siis ensimmäinen siirretty oli kiiminginangervo, joka on jo aikamoinen pensas. Vanhalla paikallaan se oli liian lähellä polkua ja heitti varjon pienen pionin eteen. Siispä siirtotyöhön vaan, varsinkin kun löysin tälle angervolle ihan sopivan paikan etelärajalla. Paikan putsaus oli kuitenkin monen tunnin työ, koska aina kun heilautin vähän talikkoa mullassa, niin jopa löytyi vuohenputken juuria. Angervon sain nousemaan, kun otin kangen avuksi. Vähän karsin angervon varsia pois, jotta juurtuminen lähtisi hyvin käyntiin.
Viimeiset liljat alkavat aueta lähiaikoina. Nyt ovat auki puulilja 'Altarin' kukat. 

torstai 3. syyskuuta 2015

Monitoimiurakkaa

Kirpputorilta ostin halvalla pari pakettia muovista nurmikkonauhaa. Sen innoittamana rupesin uudistamaan kivikkopenkkiä keskellä pihaa. Kivikkopenkin ongelma oli, että sen rajaus nurmikosta pienillä kivillä ei oikein onnistunut: kivien alla oli kyllä mustaa eristyskangasta, mutta kivien väliin kertyi humusta, ja heinät kasvoivat siinä kivien välissä. Juolavehnän juuret olivat oikein ommelleet itsensä siihen kankaaseen kiinni! Nytpä kokeilen sitten tätä muovista reunusta.
Samalla laajennan penkkiä, otan nurmea alta multineen pois ja korvaan sen kivillä, soransekaisella uudella mullalla ja koristekivillä. Samalla saan oikaistua reunaa pyöreämmäksi, jotta siitä ulkoreunalta on helpompi ajaa ruohonleikkurilla.
Poistetusta nurmikerroksesta sain ravisteltua irtomultaa; sitä ripottelin pihanurmelle, jossa tuntui olevan pikkumonttuja autojen jäljiltä. Nurmipaakut vein rajalla olevalle "tekomäelle". Siihen mäkeen sain piilotettua kolme vanhaa betoniruukkua, joista en yhtään tykännyt. Yksi niistä oli jo rikki. Näin sukeutui yhdestä työstä kolme.
Nyt on parhaassa kukkimisvaiheessa lilja 'Starlight Express'.